sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Syksyinen sunnuntai

Ihana vapaapäivä ollut tänään! Nukuin pitkään ja aamupalan jälkeen lähdimme Teron kanssa metsään samoilemaan. Otettiin ämpärit mukaan mahdollista sienisaalista varten. Ja tulihan sitä!





Saalis vietiin vanhemmilleni, itse emme oikein sienistä osaa tehdä mitään / emme välitä.

Eilen kävin mummuni luona, ja mukavaa oli. Siinä samalla sain monta paria keräyssukkia, osan näistä sain torstaisessa neuletapaamisessa. Se oli vekkulia, täytyy ottaa uusiksi!



Kiitos tuntuu kovin pieneltä, mutta kiitän nyt kumminkin taas kaikkia ihania neulojia näistä sukista!

Itselläkin on jotain valmista (paitsi keräyssukkia) puikoilta, Teron kummisedälle tuli tehtyä nimittäin villasukat, tässä ne ovat:


Melooni-sukat, Teppanan ohjeesta tehdyt.

Keskeneräistäkin on, eikä särkevät ranteet yhtä nopeuta valmistumista. Tässä on siis ystävälleni Marialle valmistumassa sukka, hetki tässä kyllä vielä menee...



Nämä pitkät kämmekkäät aloitin jo heinäkuussa, en vaan ole saanut aikaiseksi esitellä niitä. Täällä oli alkua näistä, tämmöiset tuosta piskuisesta varresta sitten tuli. Nämä ovat myöskin Marialle :).



Huomenna aion mennä kaupungille metsästämään kerijälaitetta, saas nähdä kuin käy! Sitten illansuussa on kahvitreffit ystäväni kanssa, mukava päivä jatkuu siis edelleen huomenna :). Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Hienoja töitä löytyy täältäkin. Mulla on villapaita ja päiväpeitto tekeillä. Kumpikin suuritöisiä, joten vähän aikaa menee ennenkuin valmiiksi tulevat. Hauskaa alkanutta viikkoa sinne päin.

    VastaaPoista
  2. Samannäköisessä metsässä olin tänään miekin suppilovahveroita poimimassa, niitä on nyt metsät pullollaan.

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen määrä sukkia! Nätit melonit ja kämmekkäät myös.

    VastaaPoista
  4. Teppana: Kiitoksia.

    Päivikki: Me käytiin kahdessa metsässä, mutta silti yllättävän vähäiseksi jäi saalis. No, mukavaa oli kuitenkin :):

    Marjut: Keräyssukkia alkaa tosiaan jo olla kivasti koossa, ihan tosi hieno juttu! Ja kiitos kehuista :).

    VastaaPoista