maanantai 24. lokakuuta 2011

Lomailua

Olen nollannut pääni työasioista täydellisesti ja nauttinut olemisen ihanuudesta. Viime viikolla kävin varaäidin kanssa Tallinnassa ihan pikapikaa, pyörähdimme Karnaluksissa (saaliina Regian Silk color-sukkalankaa ja saman valmistajan Highland tweed-lankaa) ja juoksimme takaisin laivaan. Kiva reissu oli!

Olin suunnitellut käväiseväni ennen kotiin lähtöä vielä Fiinaneuleessa, mutta koska sain tädiltäni taas kasan kirjoja, niin kassini painoi noin tonnin, enkä sitten jaksanut enää muuta kuin raahautua Kamppiin vartoamaan bussin lähtöä. Kotona minua odotti armas aviomieheni ja ihkauusi ja nopea nettiyhteys.

Sen sijaan kutomisen saralla on ollut hieman hiljaisempaa.



Nämä palmikkoiset ovat viihtyneet puikoilla jo pari viikkoa. Nopeampaan tahtiin ei nyt oikein kykene, kun rannetta särkee olkapäähän asti. Pitäisi ehkä mahdollisesti rajoittaa tätä puikkourheilua hieman.

Ja tiedän, ylläolevissa tekeleissä se palmikko ynnä muut mallikuviot ovat muutaman silmukan sivussa, joten purkaakin olen saanut aivan riittämiin.

Puikolla viihtyy toisenkin näköinen sukka, mutta siitäpä en voi hiiskua vielä mitään ;).

Nyt kerään itseni ja lähden kampaajalle :).

2 kommenttia: