maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hiirenkorvalla

Raitapettymyksestä sisuuntuneena päätin ottaa härkää sarvista ja pistää puikolle jotain nättiä. Ihan vielä ei valmista ole, mutta vähän voin vilauttaa toista tekeleen alkua.



Nyt vaikenen kuin muuri, sillä tämä ihanuus ja toinenkin tekeillä oleva ovat vähän sellaista hyshys-osastoa. Pistän kuvia, jahka on valmista ja lahjat ovat tavoittaneet saajansa.

Ja siitä raitapettymyksestä. Huivia olen käyttänyt ja tykästynyt pehmoiseen tuntumaan, eikä kummallinen venähdyskään tunnu enää ihan pahalta. Joten loppu hyvin, kaikki hyvin :).

Iloista vappua kaikille!

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Raitapettymys

Tein Stripe study shawlin. Käytin lankoina Cascade heritage silkiä, vadelmanpunaista ja harmaata, kauniit ja voimakkaat värit. Ennen pingotusta huivi oli kuohkea ja kaunis, epäsymmetrinen muoto ei häirinnyt minua, ja suunnittelin antavani huivi lahjaksi. Olisi pitänyt vain kevyesti höyryttää se ja pistää pakettiin. Päätin jostain syystä kuitenkin pingottaa sen. No, pingotuksen jälkeen tajusin, että piloille meni. Nyt minulla sitten on omaan makuuni häiritsevän epäsymmetrinen huivi, jota en varmasti käytä. Enkä voi sitä kenellekään antaakaan, koska se omasta mielestäni on ruma ja piloilla. Jos nyt jotain hyvää tästä fiaskosta halutaan hakea, niin ymmärsin kerrasta, mistä pidän, ja mistä taas en yhtään.

Nyt vain seuraava huivi puikoille ja toivotaan, että se onnistuu paremmin. Mutta sitä ennen aion nauttia elokuvasta, isosta kupillisesta teetä ja rapsutella kissaa :).


torstai 12. huhtikuuta 2012

Vitamiinipläjäys

Aivan ensiksi kiitän kaikista niistä ihanista kommenteista, joita olen teiltä viime aikoina saanut. Ne lämmittävät mieltä kovasti!

Tänään postista saapui varsinainen vitamiinipommi. Vuorelman vetoa yksi vyyhti ja loput Hopeasäikeen lankoja. Tsaijai kuulkaas, kyllä nyt frouvan kelpaa! Suunnitelmaa on jo jos jonkinmoista, mutta en niistä vielä huutele ;).


Olen taas ollut tiukasti yövuorossa ja vähäisellä vapaa-ajalla, joka nukkumiselta jää, olen väkertänyt jotain fuksian väristä. Ah, väriterapiaa! Tämä jäi nyt vähän tällaiseksi pikapostaukseksi, ehkäpä seuraavaksi jo jotain valmista saadaan esille.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisenä alkaa vihertää

Niinhän siinä pääsi sitten käymään, että Anniksen jälkeen oli ihan pakko saada toinenkin pitsihuivi puikoille. Ja kyllä siitä tuli nätti! Eilen pingottelin ja äiti-rajoitin ehti jo kuolata sitä itselleen. Varsin onnistunut tekele siis.





Vihertää (Ravlink)
Lanka: Punta yarns merisock hand painted
Menekki: n. 80 g
Puikot: Knitpro-pyöröt 4.5 mm

Äiti-rajoitin ja iskä kyläilivät täällä eilen ja toivat uusimman Kauneimmat käsityöt-lehden tullessaan. Yllättävää, että heti napsahti tilaus pitsipuserosta. Muuten kyllä, mutta inhoan kappaleiden yhdistämistä. Se on melkeinpä ylitsepääsemättömän inhottavaa hommaa.

Palmusunnuntaina ajeltiin Teron kanssa Tampereelle, ihan muuten vain. Kävimme American dinerissa syömässä mahtavat burgerit ja sitten armas aviomieheni vei minut viereiseen Lankamaailmaan. Meinas taas lähteä lapasesta. Onnistuin vaivoin hillitsemään itseni. Kasassa Maijaa, Vilmaa ja Alpaca silkiä. Paavo assisteeraa.


Huomenna koittaa paluu arkeen, kun vuorossa on 4 yövuoroa. Mukavaa valvoa vaihteeksi :). Oikein hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ja sukat on sillä makkaralla

Jälleen on valmistunut yksi sukkapari villasukka-ahdinkoani helpottamaan. Näistä tuli tosi vekkulit makkarasukat, seuraavalla kerralla täytyy vaan muistaa tehdä vähän löysempi resorista ja tehdä vielä lisäksi nilkkaresori. Pistetään nämä huomiot korvan taakse.




Makkarasukat (ravlink)
Koko: Itselle eli 39
Lanka: Regia Design Line by Erika Knight, väri Mint Julep
Puikot: Knitpro 2.25 mm
Menekki: 73 g

Kuvissa näkyykin vähän Teron tuunaamaa tv-tasoa. Katselin tasoa eräänä päivänä ja pohdin, että olispa kätevää, kun olis laatikot, niin sais roinat piiloon. Tuumasta toimeen ja pari viikkoahan siinä meni kun Tero teki laatikoita. Ja hyvin onnistui! Tv-taso on nyt just eikä melkein, olen tosi tyytyväinen.

Eräs työkaverini pyysi minulta jo ajat päivät sitten pitkiä palmikkosukkia. Aloin työhön kyllä ripeästi, mutta sitten mokoma käsi prakasi ja kaikki jäi sikseen. Mutta nyt sukat ovat valmiit, ja koska lankaa jäi yli, tein vielä lapaset. Sukkia en nyt alkanut kuvaamaan omissa jaloissani, koska tilaajan jalat ovat sen verran pienemmät, en halua venytellä niitä turhaan. Joten, tässä nyt muutama kuva kera Paavo-kissan, joka ei millään halunnut siirtyä nukkupaikaltaan kuvauksen ajaksi.




Pitkät palmikkosukat (Malli 178, Novita)
Lanka: 7 veljestä
Koko: 37-38
Puikot: Bambusukkikset 3.00 mm
Menekki: 100 g




Palmikkolapaset (Peuransarvi-lapaset, pieniä muutoksia)
Lanka 7 veljestä
Puikot: Bambusukkikset 3.00 mm
Menekki: ~30 g

Kokeilin lapasiin intialaista peukalokiilaa, joka osoittautui varsin käyttökelpoiseksi. Ei reikiä ja istuu käteen kivasti. Olen aika tyytyväinen, toivottavasti myös tilaaja. Vielä kevyt höyrytys ja sitten ovatkin valmiit luovutettaviksi.