torstai 6. helmikuuta 2014

Karoteenia kolmekymppiselle

Tällä kertaa se kolmekymppinen olen minä itse :). Reilu viikko sitten pakkasimme laukut ja otettiin suunta kohti Madeiran saarta. Olin varannut itselleni runsaasti tekemistä kuuden tunnin lentomatkalle ja taisi siinä jokunen tunti kulua sukantekeleen kanssa. Perille päästyämme oli sen verran menoa ja meininkiä etten ehtinyt edes muistella käsityöpussini olemassaoloa. Koska viikko oli menty melko reippaalla tahdilla, päätettiin viimeiset kaksi päivää ottaa rennosti ja rauhoittua. Oli muuten mahtipäätös, paistateltiin päivää altaalla ja omalla parvekkeella, lueskeltiin, välillä pienet tirsat ja taas saattoi jatkaa relaamista.

Lauantaina sitten istuskelin allasbaarissa kera kylmän sangrian ja muistelin, että jokin neule kai tuli otettua mukaan. Kävin kaivamassa unohdetun käsityöpussini esiin ja jatkoin relaamisen lomassa sukkaneulettani. Seuraavaan päivään mennessä olikin sukkapari valmis ja päätin sukkien jäävän ihan itselleni tällä kertaa. Koska kukas kissan hännän nostaa jollei kissa itse?




Malli: Karoteeni
Lanka: Opal 8-fach
Puikot: 3.00 mm
Menekki: ~100 g

Näitä sukkia on nähty täällä jo muutaman kerran aikaisemminkin eli uutuudenviehätys taitaa olla jo menetetty. Nämä nyt vaan on niin mukavat sukat kutoilla, mallikerran oppii nopeasti eikä ohjetta tarvitse plärätä. Tuo Opalin paksumpi sukkalanka kävi puikoillani nyt toisen kerran ja tykkään kyllä tosi paljon. Saapa nähdä kuinka omassa käytössä kestää ja käyttäytyy.

5 kommenttia:

  1. Onnea kolmekymppisten ja uusien sukkien johdosta! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanan kolmekymppisen ihanat sukat! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva malli. Jäänyt minulla huomaamatta. Otinpa ohjeen Ullasta nyt tehtävien listalle.

    VastaaPoista