perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesävarpaille

Viime päivien epävakaisen sään vuoksi on tullut neuloskeltua jonkin verrankin. Toukokuun alusta asti hyvin marinoituneet polvisukat tuli tehtyä valmiiksi ja samalla turbolla pistin puikoille nämä raitasukat. Tein taas oman koon mukaan, mutta katsotaan nyt kenen kesävarpaita päätyvät lämmittämään.


Tulevien viikkojen neuleet ovat melkoinen mysteeri. Muuton takia olemme pakanneet melkein jo koko maallisen omaisuutemme ja se odottaa meitä varastossa. Mukaan lukien langat ja melkein kaikki neuletarvikkeet (myös ne sukkaplokit, joita olisin nyt tarvinnut). Uuteen kotiin pääsemme viimeistään elokuun alussa ja silloin vasta pääsen pönkimään lankavarastoani. Fiksu olisi napannut muutaman yleishyödyllisen kerän talteen ennen poispakkaamista, mutta tässä tapauksessa siitä ei olisi tullut mitään, olisin vain seonnut kaikkiin erilaisiin vaihtoehtoihin ja ideoihin ja kumminkin jäänyt tyhjin käsin.



Nämä sukat olen kutoillut jämälangoista joita löysin neulekassin pohjalta, ilmeisesti sinne olen tunkenut aina kaikki jämät mitä valmiista töistä on jäänyt. Kahden kerroksen raidoituksella etenin ja äkkiä tuli valmista. Tuossa kahden kerroksen raidoissa tuntuu olevan itselle sopiva rytmitys. Raidanvaihtokohtaa en ole ikinä saanut kovinkaan siististi tehtyä, paitsi nyt kun olen ottanut opikseni tästä jogless stripes-videosta. No, täytyy myöntää etten vieläkään saa värinvaihtokohtaa täysin huomaamattomaksi, mutta tällä tyylillä se on sentään paljon hauskemman näköinen!


Jämälankoja näkyi jäävän kassiin vielä lisääkin, mutta en sitten tiedä mitä niistä keksisin. Raitasukat toki ovat aina kivat ja valmistuvat äkkiä, mutta siinä tapauksessa tarvitsen lisää yksiväristä pohjalankaa, en halua tehdä ehdoin tahdoin pellenoksennus-päättelyhirviösukkia. Saattaa siis olla, että joudun lähiviikkoina vierailemaan lankakaupassa kerran jos toisenkin.

Malli: Perussukat omasta päästä
Lanka: Austermann Step ja Regia Fluormania Color
Koko: 39
Puikot: 2.25 mm

7 kommenttia:

  1. Ne on kivat! Voiskin kaivaa Fluormaniat esiin ja matkia. :)

    VastaaPoista
  2. Pirteät sukat! Hyvä syy päästä lankakauppaan :)

    VastaaPoista
  3. Kivat jämälankasukat. Nyt voitkin mennä sitten uusia lankoja ostamaan, jos vanhat on pakattuna :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat! Musta tuo mukavasti ryhtiä Fluormaniaan. :)

    VastaaPoista
  5. Mustaa ja fluormaniaa - aina mainio yhdistelmä! Ja mitä, mikä muutto? Menikö teidän koti kaupaksi?

    VastaaPoista