maanantai 29. joulukuuta 2014

Nisset ja Nasset

Ostin tämän ohjeen jokin aika sitten, kun halusin tehdä pienesti kirjoneuletta. Pöllösukkien jälkeen en oikeastaan edes halunnut heittää aivoja narikkaan, mutta halusin kuitenkin neuloa tämän osto-ohjeen ainakin kertaalleen. Ajattelin, että voisi katsoa vähän telkkua samalla kun neulon nämä sillai yhtäkkiä. Ihan hyvä ajatus sinänsä.


Valitsin päävärilangaksi Regia 4-plyn ja tehosteväriksi pöllösukista jäänyttä luonnovalkoista Step-lankaa. Päävärilankaa inhosin heti ensimmäisestä silmukasta loppuun asti. Ihme höytyvää, kierrettä ei nimeksikään ja halkeili ihan tuhottomasti. Lisäksi lopputulos jäi kummallisen lötköksi ja omituisen tuntuiseksi, vaikka neuloin pääväriosuuden 2 mm:n puikoilla ja pyrin peltiin.

Tein myös sellaisen huomion sukkien edetessä, että nuo kuviot olisivat voineet olla hieman toisissa kohdissa. Varren kuvio muutaman sentin alempana resorista ja jalkaterän kuvio vaikka 5-10 cm aiemmin, mitä ohje neuvoo. Kuten kuvasta näkyy, resori vetää varren kuviota ruttuun eikä se näy kunnolla kokonaan, ja toisaalta jalkaterän kuvion jälkeen sain aloittaa samantien kavennukset ja nekin aavistuksen haittaavat kuvion asettumista.


Kummallisuudet eivät loppuneet kammottavaan lankaan. Kantapää tehtiin lyhennetyillä kerroksilla ja tästä tyylistä (W&T tarkemmin sanoen) olen tykännyt. Tässä ohjeessa lyhennetyt kerrokset tehtiin itselleni oudolla tavalla, eli langankierroilla ja olisiko sitten tuo uusi tyyli, joka sekoitti, mutta jäätävät reiät sain aikaiseksi molempiin sukkiin ja samoihin kohtiin vielä.

Noh, eivät nämä sukat nyt ihan täydellinen katastrofi olleet, mutta ei paljon puuttunut. Onneksi Succaplokin Aleksi pelasti päivän, ja toimitti supernopeasti kokotuunatut succaplokit, ja näin ollen saatiin kauniisti pingotetut sileät sukkaset aikaiseksi. En olisi voinut kuvitella pitäväni näitä sukkia missään olosuhteissa, joten muilutin ne äidille samoin kun yhdet toiset sukat. Onneksi perheelle kelpaa vähän huonomminkin onnistuneet villurit ;).

Malli:Foare socks
Lanka: Regia 4-ply ja Austermann Step
Puikot: 2.00 mm ja 2.50 mm
Menekki: ~75 g

10 kommenttia:

  1. MUN mielestä nuo sukat ovat kaikesta huolimatta tosi kauniit! :)

    VastaaPoista
  2. Väri on ainakin kohdillaan! Ei tarvis miettiä, että voisko tuollaiset kiskaista jalkoihinsa. Kyllä vois!

    VastaaPoista
  3. Molemmat sukkaparit on mukavat ja lämpöiset....kutojalla itsellään taitaa olla laatuvaatimukset liian korkealla, sanoo äiti, jonka ei tarvitse kutoa itse! Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kauniit jouluiset sukat!
    Nyt alko kiinnostaa, että miten kokotuunatut succaplokit? Kun mie haluaisin kans sellaset vähän leveämmät. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leveys taitaa olla mun plokeissa ihan vakio, mutta halusin koon 39-40, normikoothan on M=38 ja L=40-42. Mutta laitahan Aleksille sähköpostia, sillähän tuo selviää. :)

      Poista
  5. Hienothan nuo sukat ovat, niin jouluiset.

    VastaaPoista
  6. niin ja täti tahtoisi pöllösukat. Kukahan kutoisi:(

    VastaaPoista
  7. Ei mitään moitittavaa noissa sukissa, eikä myöskään kuvion paikoissa. Sievät!

    VastaaPoista