maanantai 29. joulukuuta 2014

Nisset ja Nasset

Ostin tämän ohjeen jokin aika sitten, kun halusin tehdä pienesti kirjoneuletta. Pöllösukkien jälkeen en oikeastaan edes halunnut heittää aivoja narikkaan, mutta halusin kuitenkin neuloa tämän osto-ohjeen ainakin kertaalleen. Ajattelin, että voisi katsoa vähän telkkua samalla kun neulon nämä sillai yhtäkkiä. Ihan hyvä ajatus sinänsä.


Valitsin päävärilangaksi Regia 4-plyn ja tehosteväriksi pöllösukista jäänyttä luonnovalkoista Step-lankaa. Päävärilankaa inhosin heti ensimmäisestä silmukasta loppuun asti. Ihme höytyvää, kierrettä ei nimeksikään ja halkeili ihan tuhottomasti. Lisäksi lopputulos jäi kummallisen lötköksi ja omituisen tuntuiseksi, vaikka neuloin pääväriosuuden 2 mm:n puikoilla ja pyrin peltiin.

Tein myös sellaisen huomion sukkien edetessä, että nuo kuviot olisivat voineet olla hieman toisissa kohdissa. Varren kuvio muutaman sentin alempana resorista ja jalkaterän kuvio vaikka 5-10 cm aiemmin, mitä ohje neuvoo. Kuten kuvasta näkyy, resori vetää varren kuviota ruttuun eikä se näy kunnolla kokonaan, ja toisaalta jalkaterän kuvion jälkeen sain aloittaa samantien kavennukset ja nekin aavistuksen haittaavat kuvion asettumista.


Kummallisuudet eivät loppuneet kammottavaan lankaan. Kantapää tehtiin lyhennetyillä kerroksilla ja tästä tyylistä (W&T tarkemmin sanoen) olen tykännyt. Tässä ohjeessa lyhennetyt kerrokset tehtiin itselleni oudolla tavalla, eli langankierroilla ja olisiko sitten tuo uusi tyyli, joka sekoitti, mutta jäätävät reiät sain aikaiseksi molempiin sukkiin ja samoihin kohtiin vielä.

Noh, eivät nämä sukat nyt ihan täydellinen katastrofi olleet, mutta ei paljon puuttunut. Onneksi Succaplokin Aleksi pelasti päivän, ja toimitti supernopeasti kokotuunatut succaplokit, ja näin ollen saatiin kauniisti pingotetut sileät sukkaset aikaiseksi. En olisi voinut kuvitella pitäväni näitä sukkia missään olosuhteissa, joten muilutin ne äidille samoin kun yhdet toiset sukat. Onneksi perheelle kelpaa vähän huonomminkin onnistuneet villurit ;).

Malli:Foare socks
Lanka: Regia 4-ply ja Austermann Step
Puikot: 2.00 mm ja 2.50 mm
Menekki: ~75 g

perjantai 26. joulukuuta 2014

Pöllöset

Epäilemättä kukaan useammin blogiani lukeva ei ole välttynyt huomaamasta, että tykkään pöllöistä ihan pöllönä. Nyt kun olen muutamia kirjoneuleita tehnyt ja yhä vieläkin kirjoneulotuttaa, päätin kokeilla mihin asti taitoni riittävät.

Törmäsin näihin sukkiin aika lailla silloin kun ohje julkaistiin Ravelryssa ja siitä asti olen näistä haaveillut. Varastossani oli juuri oikeansävyinen tummanruskea vyyhti sukkalankaa ja luonnonvalkoista kaveriksi. Viritin ohjeen valmiiksi pädiin ja toimeen!
(tuo iPad on osoittautunut varsinkin kaaviollisten ohjeiden lukemiseen varsin mainioksi apuvälineeksi, sillä kerrokselta toiselle siirtyminen käy helposti ja kaavion saa suurennettua juuri niin isoksi kun tarvitsee.)

Ohjeen kaaviot olivat selkeät ja helppolukuiset. Kantapään ohjeistusta jouduin lukemaan muutaman kerran ihan ajatuksella, lähinnä niin että missä kohtaa on tarkoitus katkaista lanka ja mistä aloitetaan silmukoiden poimiminen. Vähän tuo poikkesi normaalista, mutta ohjeen mukaan toimimalla tuli hyvä.


Alkuun pelkäsin, että joku onnellinen saa nämä joulupakettiin, sillä ensimmäisellä sovituksella näytti siltä etteivät nuo todellakaan tule mahtumaan jalkaani. Kantapään jälkeen tein uusintasovituksen ja totesin pelkoni turhaksi. Pientä venytystä vaativat ja nätisti sujahtivat jalkaan. Jälleen kerran pingotus viimeisteli pöllöset ja aika lailla siitä asti nämä ovat viihtyneet jalassa. Onneksi ovat ohkaisesta langasta tehty, niin mahtuvat työkenkiin hyvin.

Tein sellaisen huomion neulomisen aikana, että kirjoneule jossa tapahtuu koko ajan, sopii minulle paljon paremmin kuin sellainen missä kuviot tulevat vain esim. varteen ja terään. Olenkin jo suunnitellut tulevia kirjoneuleita, saas nähdä koska kerkeän laittamaan ne puikoille. Tässä olisi nyt pari viikkoa lomaa tiedossa, joten ehkäpä saan jotakin aikaiseksi.


Malli: Viking Ugla
Lanka: Sukka-Puffa ja Austermann Step
Puikot: 2.50 mm

maanantai 15. joulukuuta 2014

Lämmikettä kaulaan!

Joskus alkukeväästä vanhempani kävivät luonani ja vasta pois lähtiessään aloin katsoa, että minkälainen kaulan lämmike isällä on. Kapea ja ohkainen huivi oli sitaistu kaulaan, ja taatusti ei lämmittänyt. Seurasi pientä väittelyä esitettyäni epäilyni moisen lämpöominaisuuksista. Ehdotin isälle, että jospa oikein kutoisin jotain lämmintä hänelle. Seurasi lisää väittelyä aiheesta, mutta sain lopulta tahtoni läpi ja yksinjäätyäni aloin katsella kaulanlämmikettä isälle.

Hitchhiker-huivia oli ihan turha ehdottaa, se tyrmättiin välittömästi. Tämän kaulurin kohdalla sitten kumminkin isä myöntyi ja sain luvan alkaa työhön. Yritin ehdottaa nappeja tuon sauman tilalle, mutta sauma oli ehdottomasti saatava. Sellaisen sitten tein ja kylläpä on kauluri kelvannut. Vielä kevään viimeisinä kylminä päivinä tämä kerkesi käyttöön ja nyt toki ilmat ovat varsin soveliaat kaulanlämmikkeelle.


Koska tuota samaista lankaa oli jäljellä vielä kirpakassa vihreässä värissä, päätin tehdä napillisen version kaulurista. Tuli kyllä vekkuli, napit antavat hieman vaihtoehtoja kaulurin asetteluun. Tämän kaulurin annoin äidille ja se on ollut kovassa käytössä tänä syksynä.

Malli: Straightforward cowl
Lanka: Cascade 220
Menekki: 100 g
Puikot: 5.00 mm