lauantai 9. tammikuuta 2016

Treppenviertel

Kävi semmoinen ihme, että Tero alkoi pyydellä uusia sukkia. Ihmeen tästä tekee se, että vanhat vihreät sukat ovat vielä täysin ehjät ja käyttökunnossa. Nämä sukat valmistuivat juuri ja juuri viime vuoden puolella, mutta kuvia saatiin vasta nyt. Meillä on saunaremontti meneillään ja Tero viettää siellä melkeimpä kaiken vapaa-ajan, joka töiltä ja nukkumiselta jää.



Työmiehelle työmiehen palkka, eli tokihan reippaalle remonttireiskalle villurit tehdään. Värin piti olla mahdollisimman kirkas ja räyheä ja langan piti olla Wollmeisea. Pengoin varastoani tovin jos toisenkin ja tulin siihen tulokseen, että melkeimpä ainoa vaihtoehto oli kelta-oranssi Küken, sillä monivärisessä langassa ei mallin kuvio olisi erottunut kunnolla.


Mallista ei ollut epäselvyyttä. Treppenviertelit oli saatava. Tein hiukan tahallaan sukista erilaiset. Ensimmäiseen sukkaan jalkapöydän päälle neuloin tasamittaisia oikeita ja nurjia raitoja, toiseen sukkaan taas jatkoin mallineuletta ja joustinneuletta. Lisäksi skippasin ohjeen kantapään ja tein tilalle tiimalasikantapään lyhennetyillä kerroksilla. En tiedä menikö minulta jotenkin ohi tuon ohjeen kantapään pointti, mutta sillä kantapäällä koko sukka olisi pyörinyt jalassa eikä ikipäivänä olisi istunut kunnolla.


Hyvin sopivat ja mieluisat ovat. Voidaan laskea siis onnistuneeksi projektiksi. :)

Malli: Treppenviertel socks
Lanka: Wollmeise Twin
Puikot: 2.25 mm

10 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Malliakin on jo pitkään pitänyt kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Todella hyvän väriset sukat!

    VastaaPoista
  3. Hienot! Kirkkaan värisiä sukkia toivova mies taitaa kyllä olla harvinaisuus :)

    VastaaPoista
  4. Harvinaisen pirteät miessukat :D

    VastaaPoista
  5. Hieno idis tuo samanpari-eripari-pinta. Ja värihän toki kruunaa kaiken. Ihan mielettömän kivat.
    Jos ei ois remontti/rakentaminen niin hyvässä muistissa, niin tarjoutuisin villasukkapalkalla teille remonttiavuksi!

    VastaaPoista
  6. Kiva väri! Ja hieno toteutus.

    VastaaPoista
  7. On kyllä pirteät sukat miehelle. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin heti lukijaksi. Tykkään lukea erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista