perjantai 1. heinäkuuta 2016

Pöwwöset

Jo alkuvuodesta sovimme ystäväni kanssa vaihtokaupasta. Koska en ole kummoinenkaan virkkuri, pyysin ystävääni virkkaamaan minulle iloisen hipon. Vastapalvelukseksi lupasin neuloa ystävälleni jotakin hänen toivomaansa.


Kesäkuun korvalla sitten hippo alkoi olla puolessa välissä ja alettiin neuvotella minun osuudestani. Ystäväni pyysi minua neulomaan kesämyssyn pitsisenä. Lankavalinta osui Cascade heritage silkiin pehmeytensä ja myös silkin ominaisuuksien vuoksi. Onnekkaasti sattui niin, että toivottu väri langasta löytyi Helsingin reissullani Snurresta, eikä jouduttu tilaamaan lankaa isoilla postikuluilla muualta.


Mallin etsintään meni tovi ja lopullinen valinta osui tähän pöllömyssyyn. Myssyä oli kyllä ihan tosi kiva neuloa, ohje oli älyttömän selkeä ja kaaviot nopeasti ulkoa opittavissa. Viimeisen mallikerran jälkeen jäin hetkeksi pohtimaan, että pitäisikö lisätä vielä pari mallikertaa, jos vaikka ystäväni haluaisikin vähän pidemmän myssyn. En kuitenkaan tehnyt enää lisää pituutta myssyyn, päätin vain ettei hän halua pidempää myssyä ja se on hyvä näin. Ja näinhän se lopulta sitten menikin, myssy oli hyvä juuri tässä koossa ja värikin meni ihan nappiin. Ihan nappiin siis koko myssy!


Lanka: Cascade heritage silk
Puikot: 2.75 mm ja 3.25 mm

Vielä loppuun kysymys muille myssyn neulojille. Miten saatte pingotettua kunnolla pitsiset/palmikkoiset/younameit myssyt? Minulla oli suuria vaikeuksia saada tämän myssyn pitsi aukipingotettua, sillä koko talosta ei löytynyt riittävän syvää ja kuitenkin myssylevyistä muovikippoa tai vastaavaa. Olen kovasti kiitollinen vinkeistä jo etukäteen. :)





6 kommenttia:

  1. Itse olen joskus käyttänyt apuna ihan ilmapalloa, sehän on aikalailla pääkopan muotoinen. Se huono puoli siinä tosin on, ettei neuletta voi kiinnittää siihen nuppineuloilla....

    VastaaPoista
  2. Ihana myssykkäinen :) kämmekkäät jäi vallan esittelemättä. Väri ei kyllä toistu oikein näissä kuvissa ;)
    -onnellinen omistaja-

    VastaaPoista
  3. Kaunis pitsimyssy. Eipä ole tullut mieleenikään, että niitä vois pingottaa. Laiskana pingottajana olen antanut saajan pään hoitaa homma. Mitenkähän toimis askarteluliikkeen tyroksipallot, niitähän monta kokoa ja nupparien luulis pysyvän.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kesämyssy!
    Pingotusvinkkejä en kyllä osaa antaa, minulla kun sattuu olemaan juuri oikean kokoinen lasikulho siihen hommaan... Tuo Riitun styroxpalloidea kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  5. Hieno pöllömyssy! :) Olen joskus pingottanut pitsibaskerin ruokalautasen päällä. :) Toimii, jos reuna ei ryppyile ja vain pitsiosuus kaipaa avaamista.

    VastaaPoista