tiistai 24. toukokuuta 2016

Earth&Sky

Kevään korvalla havahduin siihen, että juurikaan huiveja ei ole tullut tehtyä viime aikoina. Itseasiassa, viimeksi huivi on puikoilla viihtynyt viime vuoden heinäkuussa. Moinen vääryys oli korjattava ensi tilassa!


Katselin vähän Ravelry-suosikkejani ja pitkään pohdiskelin tätä Stephen Westin Earth&Sky-huivia. Pohdiskeluihin liittyi melko vahvasti epäilys mahtaisinko laisinkaan osata noin monimutkaisen näköistä huivia tehdä.

Haastattelin aiheesta jo kertaalleen huivin neulonutta toveria ja suuren kannustuksen saattelemana iskin ohjeen ostoskoriin ja aloin tutkailla ohjetta. 


Sehän nyt lienee selvä, että värivalinnassa meni pieni ikuisuus. Meinasin ensin pitäytyä keltaoranssiruskea-linjassani, mutta jossain käsittämättömässä mielenhäiriössä päätin astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja käyttää hiukan reippaampia värejä kuin normaalisti.


Pienistä alkuvaikeuksista huolimatta huivi neuloontui ihan näpsäkästi loppuun. Lankojen riittämistä jännitin kyllä alusta loppuun asti ihan huolella. Kaakao oli ainoa väri, jota minulla oli täysi 100 gramman vyyhti. Ärjyä ja Myrkkyä oli jäljellä reilu 50 g kumpaakin väriä. Arvelin, että ainakin M-kokoon riittävät hyvin, hyvällä tuurilla riittävät jopa L-kokoon. Ja isompi koko tuli ihan heittämällä, pienet nöttöset jäi pinkkiä ja vihreää jäljelle.

Oli muuten kullan arvoinen neuvo päätellä saman tien edellisen osion langanpätkät. Hiukan se turhautti alkuun, mutta oli kyllä ihan viisasta. Etenkin kun sitä pääteltävää lankaa oli muutenkin aivan riittämiin.

Malli: Earth&Sky
Lanka: Louhittaren Luola Väinämöinen
Puikot: 3.50 mm

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Arkistojen kätköistä

Selailinpa aikani kuluksi projektejani ja vastaan tuli pipo, jota en ole esitellyt täällä plokissa laisinkaan!

Yllättäen minulla ei juurikaan ole sanottavaa tämän pipon neulomisprosessista, sillä valmistumisesta on kohta kaksi vuotta aikaa. Sen muistan kyllä hyvin, että pohtiessani tämän pipon aloitusta, etsiskelin pöllöjen silmiksi tulevia siemenhelmiä ties kuinka monesta muuttolaatikosta, mutta turhaan. Tilailin sitten harmissani uusia helmiä, että pääsisin aloittamaan työn. No, ne pannahiset löytyivät lopultakin projektikassin pohjalta.


Tosiaan, alkuperäisessä ohjeessa pöllöille ommellaan napit silmiksi, mutta koska en juurikaan mistään ompelemisesta kauheasti välitä, niin pujottelin siemenhelmet silmiksi ja mielestäni ne ovat kyllä oivat! Silmien paikkaa joudun hieman kyllä hakemaan, mutta en mahdottomasti. Olen kirjannut muistiinpanoihin, että kerroksella 15 helmet on laitettu paikoilleen.

Pipon valmistumisen jälkeen totesin ettei tuo kuitenkaan oikein istu nuppiini. Näin ollen luovutin päähineen eteenpäin ystävälleni, joka ihastui pipoon ensinäkemältä aivan ikihyviksi. Luulen, että tuon pipon kanssa olen kokenut hankalaksi lyhyen hiusmallin, joka alkaa näinä aikoina olla kasvatettu pois. Voisinhan tuollaisen toisenkin vielä kutiloida, mikäli löydän oikeanlaista lankaa varastoistani.

Malli: Who?
Lanka: Cascade Yarns 220
Puikot: 4.00 mm
Lisäksi: 20 kpl 5/0 siemenhelmiä